Käyttämäsi selain on vanhentunut. Suosittelemme, että päivität selaimesi ensin uusimpaan mahdolliseen versioon.

Fysioterapiasta apua selkäkipuun

Selkäkivusta kärsii kahdeksan kymmenestä aikuisesta jossain elämänsä vaiheessa. Selkäkipu tulee usein yllättäen ja on tyypillisimmin voimakkainta alaselän alueella, alaselkäsärkyä ja selän väsymistä. Selkäkipuun liittyy usein myös pakaroiden, reisien ja jalkojen puutumista, pistelyä, särkyä ja jomotusta, jopa vihlovia, sähköiskumaisia tuntemuksia.

Selkäkivun taustalla voi olla useita syitä ja oireet vaihtelevat aina lievästä kolotuksesta jalat alta vievään kipuun.

Mitä nopeammin fysioterapia päästään aloittamaan selkäkivun esiinnyttyä, sen tehokkaammin se saadaan selätettyä!

 

Välilevyperäinen selkäkipu


Välilevyperäiseen alaselkäkipuun liittyy usein toispuoleista alaraajan säteilykipua, puutumista ja / tai pistelyä. Selkäkipu ja / tai alaraajan säteilyoireet pahenevat esimerkiksi vartalon eteentaivutuksissa kuten kumarteluissa. Istuessa ilmaantuvat säteilyoireet saattavat myös kieliä välilevyn ärsytyksestä. Kipu saattaa myös herättää öisin. Oireena saattaa myös esiintyä jalan kylmäävää tunnetta.


Välilevyperäisen selkäkivun fysioterapeuttinen hoito akuuttivaiheessa, kun kipu on pahimmillaan, perustuu välilevypaineen vähentämiseen erilaisten vetohoitojen, välilevypainetta lieventävien asentojen ja liikkeiden ohjaamiseen sekä kivun omahoidon ohjaukseen. Kivun hieman helpotettua, usein noin 2-3 viikon kuluttua ensimmäisestä fysioterapeutin suoravastaanottokäynnistä, paneudutaan selkäkivun aiheuttajan syyhyn. Usein taustalla on esimerkiksi puutteellinen työergonomia tai heikot keskivartalon lihakset. Tällöin fysioterapia perustuu edellä mainittujen asioiden korjaamiseen.

 

Toiminnallinen liikkeen ja / tai asennon hallinnan heikkous


Toiminnalliseen liikkeen ja / tai asennon hallinnan heikkouteen liittyy selän väsymistä erityisesti staattisissa asennoissa sekä mahdollisesti alaselän ja pakaroiden kipua. Paikallaan olo usein pahentaa oireita, samoin vartalon taaksetaivutus on kivulias. Kipu saattaa herättää aamuyöllä ja reidet saattavat tuntua kireiltä.


Liikkeen ja / tai asennon hallinnan heikkouden fysioterapeuttinen hoito perustuu keskivartalon tukilihasten vahvistamiseen sekä hallinnan parantamiseen. Työergonomian huomioiminen on tärkeä osa fysioterapiaa, kuten myös mahdollisten lihaskireyksien hoito venytyksillä. Mikäli kipu on akuuttivaiheessa voimakasta, keskitytään alussa kivun lievitykseen esimerkiksi selkätukien tai teippausten sekä mahdollisesti fysikaalisten kipuhoitojen avulla.

 

Segmentaarinen toimintahäiriö, ns. "fasettilukko"


Terävä, puukoniskumainen kipu joka liittyy selän liikkeeseen yhteen tai useampaan suuntaan saattaa viitata ns. fasettilukkoon. Selkäkivun lisäksi saattaa pakaran tai reiden alueella esiintyä epämääräistä kipua. Akuuttivaiheessa, kun kipu on pahimmillaan, saattaa tuntua kuin kaikki mitä tekee olisi kivuliasta. Selän väsyminen pitkään istuessa saattaa myös liittyä segmentaarisen toimintahäiriön oirekuvaan. Selän oireiden lisäksi saattavat takareidet tuntua kireiltä tai kivuliailta.


Akuuttivaiheessa kivun hoitona käytetään nivelmobilisaatiota sekä manipulaatiota sekä mahdollisesti selän tukivyötä tai teippausta. Keskivartalon tukilihasten vahvistaminen ja lihastasapainon korjaaminen kuuluvat fysioterapeuttisen hoidon keskiöön.

 

Lantiorenkaan toimintahäiriö, SI-nivelen kipu


Lantiorenkaan toimintahäiriöstä kielii syvä pakarakipu. Tasapaino saattaa olla heikentynyt, esimerkiksi yhdellä jalalla seisominen voi tuntua vaikealta. Vartalon eteentaivutus on usein kivuliasta ja myös esimerkiksi kantapäille tömähdys saattaa heijastaa kipua pakaran / alaselän alueelle. Alaraajat saattavat tuntua voimattomilta ja myös selinmakuu saattaa olla kivuliasta.


Lantiorenkaan toimintahäiriössä niin tukivyöt kuin teippauksetkin kuuluvat usein fysioterapiaan. Keskivartalon tukilihasten vahvistaminen on myös tämän selkäkivun fysioterapeuttisen hoidon keskiössä.

 

Toiminnallinen lannekanavan ahtauma


Alaraajojen särky ja / tai puutuminen joka pahenee etenkin vartalon taaksetaivutukissa, kävellessä tai pitkään istuessa saattaa kertoa lannekanavan toiminnallisesta ahtaumasta. Myös reisien kireyden tunnetta saattaa esiintyä.


Lannekanavan ahtauman fysioterapeuttisessa hoidossa keskitytään keskivartalon tukilihasten vahvistamiseen ja lantion asennon hallinnan parantamiseen. Lihasepätasapainon korjaaminen kuuluu myös olennaisena osana fysioterapiaan.